maanantai 19. elokuuta 2013

10.-11.8. 2x Joensuu KV & 17.8. Kouvola KR



Nonniin tän vuoden kehäilyt on kehäilty, eikä hullummin lopetettu näyttelyitä tälle vuodelle !

Niinkun jo edellisessä postauksessa kirjotinkin, niin Nean  kanssa suunnattiin perjantaina 9. päivä Joensuuhun viikonlopun kaksi päiväistä kv näyttelyä varten, lähdettiin matkaan jo aamulla puoli yhdeksän aikaan ja oltiin perillä hyvissä ajoin yhden aikoihin. Käytiin telttakin pystyttää illalla valmiiksi lauantaita varten, ettei aamulla tarvitse alkaa sitä kasaamaan ja saatiinkin hyvä paikka suoraan kehien vierestä.

Lauantaina valkosilla oli tuomarina Marian Draganescu, Romaniasta. Valkosia oli ilmoitettu 14 kpl joista kolmen piti olla valioluokan narttuja, mutta yksi oli poissa joten siis Vaulan lisäksi oli vain yksi. Vaulaa ei kehässä liikkuminen kauheena kiinnostanut, koska nurmen haisteleminen ois ollut niin paljon kivempaa ! Mutta onneksi sillon, kun Vaula liikkui, niin se liikkui todella nätisti :) Olin aivan hämmentynyt, kun meidät laitettiin valioluokan ykkösiksi ja paras narttu kehässä tuomari osoitti taas meidät ykkösiksi jolloin Vaula sai ekan CACIBin! Siinä sitten tuomari tuli vielä katsomaan Vaulaa ja ilme kertoi, että selvästi tykkäsi todella paljon :) ROP-VSP kehässä tuomari liikutti ja seisotti, kunnes ojenti vielä meille roppi ruusukkeen !! Olin aivan hämillään ja niin iloinen, ettei niin kauas turhaa lähdetty. 




Vaula liikkeessä
VSP Little Rosebud's Willmer ROP Silfurskugga Oriel White Destiny
Vaulan arvostelu näytti tältä 

"3years old compact and elegant female. Very good head. Excellent pigmentation of  eyes and nose. Good neck and topline. The tail is set a bit too low. Good angulation. Good coat." VAL-ERI VAK1 SA PN1 CACIB ROP



Tottakai jäätiin myös ryhmiin, kun mahdollisuus oli, mutta siellä tuomari ei vilkaisutkaan pieniä koiria. Olihan se kuitenkin kokemus sekin, että sai juosta sen ison kehän läpi :D



Sunnuntai alkoikin hieman sateisissa tunnelmissa, mutta onneksi kehien alun aikaan sade hellitti. Sunnuntaina olikin myös tämä kolmas valionarttu paikalla. Tuomarina toimi Jelena Kruus, Virosta. Tykkäsin tuomarista erittäin paljon, vaikkakin meillä meni aivan penkin alle koko homma. Harmittaa todella paljon, etten saanut Vaulaa liikkumaan kehässä ollenkaan- ja kun liiketuomari oli kyseessä, liike merkitsi erittäin paljon- joten siis kummosta sijoitusta ei voinut tuomari antaa.



Arvostelu " Very nice type. Compact. Good bone & substance. Lovely head but muzzle could be longer and stronger.  Correct pigmentation & eye colour. Exc. reach of neck. Nice topline. Front & rear in good balance. Good ?(sana josta en saa selvää). Moves with temperament but should move more stably. Excellent coat & showing." VAL-ERI VAK3 SA 



Tuomari vielä sanoi luokka sijoituksien lopuksi mulle, että tykkää todella paljon Vaulasta, mutta liikkumattomuuden takia ei voi sijoittaa premmin. Samaa tuli sanomaan vielä paras narttu kehässä jossa ei sijoittanut Vaulaa. Me suunnataan kyllä hänelle vielä uudestaan, kun jossain näyttelyssä arvostelee kääpiöt :) 


Lähdettiinkin pian kehien jälkeen ajelee kotiin päin, jotta ei menisi niin myöhään ja kotona oltiinkin jo viiden maissa muistaakseni.



Seuraavaksi (ja viimeiseksi tälle vuodelle) olikin vuorossa Kouvola KR johon ilmotin Vaulan vain huvin vuoksi, vaikka eihän sieltä valio voi saada mitään :D Mutta hauskahan se on käydä viettämässä mukava päivä kivojen ihmisten kanssa :) Kiitos Leena, että pääsin taas telttaan kamojeni kanssa !



Tuomarina toimi Simshon Berger, Israelista. Tuomarin linja hieman jännitti, kun näytti tykkäävän pidempi päisistä käppänistä, jota mun Vaula ei todellakaan edusta. Vaulalla on kyllä hyvä pää joka sopii sen kroppaan, mutta monet tuomarit on moittinut sitä pieneksi. Kehään meno siis pelotti, mutta Leenan (ihanan)Wickyn roppi voitto sai muhun toivon pilkahduksen, kun tuomari näytti tykkäävän pienistä (ja sitähän Vaula edustaa) !

Vaula kehässä, seisoo vapaasti. 
Vaulan lisäksi oli toinen valionarttu ilmoitettuna ja ihmeekseni voitettiin se ! Saatiin myös SA ja päästiin kisaamaan paras narttu kehään. 

Pn kehästä. Vasemmalta oikealle: junnu, avoin, Vaula ja toinen valio
 Tuomari liikutti paras narttu kehässä ensin 'luokka'järjestyksessä jonka jälkeen näytti peukkua mulle, joka tarkoitti sitä, että Vaula olisi paras narttu ! Pn2 oli junnu, pn3 avoin ja pn4 toinen valio. ROP-VSP kehässä sitten liikuttiin taas ja tällä kertaa uros oli ROP ja Vaula näin ollen VSP :) Mutta ei me huonolle hävitty !

Arvostelu vielä tässä: "Square body. A bit small head. Correct scissor bite and dentition. Correct eyes and colour. Correct ear set and carriage. Good neck, excellent level back. Correct tail set and carriage. Good angulation in front and rear. Correct deep chest and front. Good reach and drive, good movemet." VAL-ERI VAK1 SA PN1 VSP

Liikkeessä

Nyt Vaula saa jäädä tauolle näyttelyistä ja palaamme kehiin taas toivon mukaan tammikuussa Turku KV:ssa :) Keskityttään nyt sitten agiin joka on jäänyt aika vähälle menojen ja laiskuuden takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti